News

28.12.2007

Useita päivityksiä sivuilla: etusivua muokattu ja uusi kuva lisätty. Dinan omalla sivulla uusi kuva ja myös kehityskuviin uusi kuva. Englanninkielisiä sivuja muokattu.

21.12.2007

Hienoja uutisia vielä tälle vuodelle: Dinan siskon Gerin lonkat myös A/A ja kyynärät 0/0, myös Belgiassa tutkituilla sisaruksilla hyviä terveystuloksia !

18.12.2007

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja tämän vuoden näyttelyt käyty, ihan kivasti tuli tuloksia Dinalle: 4 X ROP-pentu, 4 X SERT, 1 X ROP, 2 X VSP ja JV-07 titteli. Hieno kokemus oli Toller Show elokuussa jossa Dina voitti junioriluokan ja jäi niukasti ilman PN-sijoitusta mutta nappasi kuitenkin sertin, ollessaan vain 11 kuukauden ikäinen. Upeaa oli myös saada hienot terveystulokset: lonkat, kyynärät ja silmät terveet !
Caron kanssa suoritimme koiraetsinnän alkeis- ja jatkokurssin, saa nähdä mihin asti jatkossa etenemme Caron kanssa, ainakin poika on todella innostunut uudesta harrastuksesta.
Ensi vuonna sitten taas uudet haasteet edessä, jos vaikka saisimme ne taipparit läpi ja kokeilisimme mejää Dinan kanssa ja näyttelyissä meitä näkee myös varmasti.
Kaikille oikein rauhallista ja rentouttavaa joulun aikaa !

16.12.2007

Teimme mukavan reissun Tukholmaan pohjoismaiden voittajanäyttelyyn Dinan kanssa. Tollereita oli ilmoitettu yli seitsemänkymmentä ja tuomarina toimi Nina Karlsdotter. Dina kilpaili suuressa nuorten luokassa (10) jossa sijoittui toiseksi saaden CK:n. Tunnelma tollerikehällä oli mahtava ja kaiken kruunasi hieno suomalaismenestys, sekä ROP PMV-07 että PMJV-07 tittelit tulivat suomeen Ellille ja Jaskalle, onnea !

10.12.2007

Dina osallistui voittaja-07 näyttelyyn Helsingin messukeskuksessa, voittaen junioriluokan erinomaisella ja saaden näin JV-07 tittelin ! Samalla se sai oikeuden osallistua Cruftsin näyttelyyn vuonna 2008 tai 2009. Tuomarina toimi Italialainen Claudio de Giuliani.

31.10.2007

Saimme upeita uutisia kennelliitosta, Dinan lonkat A/A ja kyynärät 0/0, samalla Dina rekisteröidään Suomen kennelliittoon.

27.10.2007

Lisätty arvostelu noutajien päänäyttelystä ja uusi kuva Dinasta omalle sivulleen ja kehityskuviin.

22.10.2007

Osallistuimme Dinan kanssa noutajien päänäyttelyyn Hyvinkäällä jossa tollerit tuomaroi Hans Lehtinen. Dina on erittäin huonossa turkissa tulevien juoksujen takia, joten olen tyytyväinen tulokseen: junioriluokan toinen erinomaisella, ja hyvän arvostelun kera:

“Kaunislinjainen juniori. Erinomainen tasapaino. Hyvät raajat. Erittäin hyvä rungon malli. Seisoo hyvin raajoillaan. Kuono saisi olla hieman täyteläisempi. Puhtaat ääriviivat.”

Dina, Caro ja Luna kävivät tänään silmätarkastuksessa ja kaikilla on terveet silmät. Lisäksi Dinalta otettiin lonkka- ja kyynärkuvat, joten nyt vain odottelemme tuloksia kennelliitosta.

10.10.2007

Lisätty kuva Kouvolan näyttelystä 18.08.07, Dina oli ROP ja sai kolmannen sertin 11 kuukauden iässä.

08.09.2007

Osallistuimme tänään kotikulmilla Porvoon kaikkien rotujen näyttelyyn Dinan kanssa. Tollereita oli ilmoitettu näyttelyyn vain viisi ja tuomarina toimi Irlantilainen Evelyn Hurley. Dina oli paras narttu ja sai sertin. Pääsimme osallistumaan näyttelyssä järjestettyyn parhaan juoniorin valintaan isossa kehässä, mutta siellä pärjäsi hieman toisentyyppiset koirat kuten tiedossa oli. Mukava päivä kokonaisuudessaan kuitenkin. Ohessa tuomarin arvostelu Dinasta:

“12 month old female of good proportions. Nice feminin head. Correct eye and expression. Very good front, shoulders and topline. Carries herself with elegance and ease in move.”

18.08.2007

Tänään kävimme molempien tyttöjen kanssa Kouvolan kaikkien rotujen näyttelyssä, kultaiset alkoivat jo heti aamusta ja Luna esiintyi avoimessa luokassa. Tuomarilla oli erittäin tiukka linja, parasta urosta ei valittu ollenkaan ja tyydyttävää jaettiin reippaan puoleisesti, joten suuri yllätys ei ollut, että Lunalle napsahti sininen nauha. Erikoista oli kuitenkin se, että samaisella tuomarilla Luna sai kaksi vuotta sitten samassa paikassa EH:n erittäin upealla arvostelulla voittaen luokkansa. Tällä kertaa kun koira oli paljon paremmassa turkissa ja kehittyneempi, olikin arvostelu aivan erilainen.
Onneksi päivän pelasti pikkuinen Dina, joka voitti junioriluokan saaden erinomaisen, paras narttu luokassa oli viisi koiraa, ja lopulta Dina voitti koko luokan. Vielä jouduimme Rop-kehään nuoren uroksen kanssa kilpailemaan ja lopulta Dinasta tuli rotunsa paras. Ryhmäkehään emme pystyneet enää jäämään, koska meillä oli vielä samana päivänä ehdittävä rippijuhliin, vaikka toisaalta olisi ollut mielenkiintoista nähdä mitä Paula Rekiranta olisi tehnyt ryhmäkehässä.

12.08.2007

Upea päivä eilen helteisessä Riihimäen Toller Showssa, Dina voitti juniorinartut erinomaisella Elena Ruskovaaran arvostelemana ! Junnunarttuja oli ilmoitettu 20kpl joista muutama oli poissa, joten kanssakilpailijoita oli runsas määrä. Jäimme sitten odottelemaan ruotsalaisen tuomarin arvostelemaa toista kehää koska pääsimme paras narttu kilpailuun. Ruotsalainen arvosteli perusteellisesti ja hitaasti joten odottelimme kauan. Paras narttu kehässä oli suuri määrä narttuja ja tuomari katsoi juniorit tarkasti ennen muita. Kun hän valitsi narttuja jatkoon, pääsimme ensimmäisinä mukaan, ja olimme vielä 6-7 parhaan joukossa. Sijoitetuksi emme tulleet, kuten ei muutkaan nuoret nartut mutta serti meille ojennettiin hienon palkintolautasen kera :) Odotukset ylittyivät reilusti ja oli mukavaa kun Elena Ruskovaara myös onnitteli meitä sertistä. Alla Ruskovaaran arvostelu Dinasta:

“Oikeanmallinen, erinomaisen tyyppinen, ryhdikäs narttu. Hurmaavailmeinen pää. Hyvä ylälinja. Etuosa voisi olla voimakkaammin kulmautunut. Hyvä häntä. Erinomaiset sivuliikkeet, etuliikkeet vielä pentumaiset. Esitetään hyvin.”

22.07.2007

Dina pyörähti tänään Hyvinkään kaikkien rotujen näyttelyssä ja nappasi sieltä sertin ollen myös VSP !!! Tollereita oli ilmoitettu yhteensä 17 kpl mutta muutama oli poissa. Tuomari ei jakanut ERIä kovin monelle ja siksi olimme iloisia kun saimme ERIn ja voitimme junioriluokan jossa yhteensä 4 narttua. Geri sisko tuli toiseksi eikä junnunartuille enempää erinomaista jaettukaan. Paras narttu kehässä oli 4 narttua ja pikkuinen Dina 10kk voitti nartut, Geri siskon ollessa PN3 ja saaden varasertin ensimmäisessä näyttelyssään, onnittelut Gerille ja Minnalle !
Viikko sitten teimme reissun Kokkolan kansainväliseen näyttelyyn mökkimatkan ohessa. Dinalle EH/1, tuomari oli muuttunut kotimaiseksi, alunperin piti olla Ruotsalainen. Arvostelu oli Ok, lukuunottamatta vielä löysiä etuliikkeitä.
Caron kanssa käytiin viime viikolla yhdessä koiraetsintätreenissä ja taas poika suoriutui tehtävästä erinomaisesti, pieniä harha-askelia tehtiin, mutta koska ilma oli erittäin tuulinen, painoi tuuli hajun kauemmaksi jolloin jälki oli vaikeampi koiralle.
Tässä tämänpäiväinen arvostelu Dinasta, tuomarina Hannele Jokisilta:

“Erinomainen kokonaisuus, hyvä pää ja ilme. Tyypillinen kaula- ja selkälinja. Sopusuhtaiset etu- ja takakulmat. Hyvä eturinta, keskivahva luusto, hyvä runko, erinomainen karva. Esiintyy ja esitetään erittäin hyvin. Etulikkeet tulee tiivistyä iän myötä, muuten liikkuu hyvin.”

Muutamia kesäisiä kuvia lisätty Webshots albumiin.

01.07.2007

Tänään kävimme Dinan kanssa Karjaan kansainvälisessä näyttelyssä, herätys oli jo viiden jälkeen ja lähdin ilman mitään odotuksia, Dina kun on aika huonossa turkissa. Ilokseni tuomari Saija Juutilainen tykkäsi Dinasta ja antoi sille ERI:n junioriluokassa, jossa oli meidän lisäksi kolme muuta narttua. Myös toiselle juniorinartulle tuli ERI ja kaksi muuta saivat EH:n. Dina tuli toiseksi luokassaan ja paras narttu kehässä se sijoittui kolmanneksi. Tuomarilla oli aika tiukka linja eikä ERIä kovin paljon jaettu, vaikka taso oli hyvä, joten olen tosi tyytyväinen tulokseen. Lämmitti mieltä kun kehäsihteeri oli antamassa meille vahingossa varacacibia ja kieltäydyin kunniasta, niin tuomari lisäsi siihen että “olisi kyllä annettu mutta kun ikä ei riitä” ja kehui Dinaa lupaavaksi kokonaisuudeksi.

19.06.2007

Hieman kuulumisia lähipäivien tapahtumista, kesälomaa ollaan vietetty Punkaharjulla mökkeillen ja koirien kanssa treenaten. Viime sunnuntaina Dina osallistui ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä junioriluokassa Hämeenlinnassa ja tiedossa oli että tuomari on erittäin tiukka. Paikalla oli vain 6 tolleria joten kehä oli nopeasti ohi, Dina oli ainoa junioriluokan narttu ja sai EH:n sekä mukavan arvostelun, palkintosijaa tiputti vispaavat etuliikkeet, koira kun on niin herkkujen perään että kyttää namia taskusta ja nostelee samalla etujalkojaan, tuomari katsoi liikkeet vielä uudestaan ja sitten lätkäistiin punainen nauha käteen odotetusti. Tästä on hyvä jatkaa harjoituksia, ja yrittää kasvattaa turkkia seuraaviin koitoksiin.
Lomalla ollessa on ollut aikaa treenailla ja olen harjoitellut koirien kanssa palautuksia variksilla ja dameilla. Caro toimii yllättävän hyvin myös hakuruudussa, sekä jäljellä, jonka tein tänään Carolle ja Dinalle. Carolla ei ollut jäljellä mitään ongelmia ja Dinakin selvitti ensikertalaiseksi sen hienosti. Katsotaan jos saisin aikaiseksi ilmoittaa koirat mejäkokeeseen vielä tämän vuoden puolella.

02.06.2007

Tänään kävimme Dinan kanssa viimeisen kerran pentuluokassa Mouhijärven ryhmänäyttelyssä. Tollereita oli ilmoitettu 8 kpl ja tuomarina toimi Jukka Kuusisto. Dina oli ainoa pentu ja sai KP:n, ollen siis jälleen ROP-pentu. Tuomari arvosteli ripeään tahtiin ja erittäin asiallisesti, eikä kauan kehässä ehditty olla kun saatiin arvostelu käteen. Dina on esiintynyt neljä kertaa pentuluokassa ja joka kerta on tuloksena ollut ROP-pentu, saa nähdä miten sitten käy kun siirryymme parin viikon kuluttua ensimmäisen kerran junioriluokkaan ja koira pudottaa uhkaavasti turkkiaan.
Dinan lisäksi esitin taas hurmaavan Chuckin joka puolestaan esiintyi viimeisen kerran junioriluokassa, Chuck oli hienosti VSP ja sai ensimmäisen sertin, kahdesta edellisestä näyttelystä tuli varasertit. Max esiintyi avoimessa luokassa saaden EH:n.
Caron kanssa ollaan loppusuoralla koiraetsinnän alkeiskurssissa, ja täytyy sanoa että nyt on löytynyt Caron laji :) Olen erittäin ylpeä Caron suorituksista ja se rakastaa etsintää, nopeaälyisenä koirana se ymmärsi heti mitä siltä odotetaan vaikka etsinnässä ei koiraa käsketä mitenkään. Uskoisin että Caro soveltuu hyvin myös mejään ja mahdollisesti kokeilemme sitäkin jossain vaiheessa.

13.05.2007

Ei kahta ilman kolmatta :) Osallistuimme tänään Dinan kanssa kolmannen kerran pentuluokkaan Haminan kaikkien rotujen näyttelyssä. Tulos oli sama kuin aiemminkin, eli ROP-pentu. Pentuja oli paikalla kaksi narttua, joista molemmille KP. Matkaseurana meillä oli Claudia sekä hurmaava Chuck poika. Tuomarina toimi Branislav Rajic Sloveniasta, joka piti kovasti vaaleanpunaisista nauhoista, yksi hylättykin tosin annettiin. Käväisin ensin kehässä Dinan kanssa joka esiintyi ihan hienosti ja sitten vaihdoin Chuckin narun päähän, jota on ilo esittää, poika kun esiintyy aina kivasti. Chuck oli aika niukassa turkissa moniin uroksiin verrattuna, mutta silti tuomari piti Chuckista paljon ja tulokseksi saatiin junioriluokasta ERI/1, PU2 ja varaserti. Kuvia näyttelystä tulossa myöhemmin. Alla tuomarin arvio Dinasta:

“8 months old bitch. Nice feminine head. Excellent neck. Well angulated. Excellent tail, coat and colour. Sound movement. Perfect white tail marking.”

05.05.2007

Tänään osallistuimme Dinan kanssa Helsingissä järjestettyyn palveluskoirien erikoisnäyttelyyn. Tollereita oli ilmoitettu 12 kpl ja tuomarina toimi Hannele Jokisilta joka antoi ilahduttavan pitkät arvostelut koirista. Dina oli ainoa pentu ja esiintyi ihan kivasti vaikka maassa olevat tuoksut tuntuivat tosi ihanilta ja tuomarin syliinkin olisi haluttu hypätä. Tuloksena siis ROP-pentu ja tässä tuomarin arvio Dinasta :

“Erinomainen, erittäin narttumainen kokonaisuus. Hyvä pää ja ilme. Tyypillinen kaula ja selkälinja. Riittävät etukulmaukset. Hyvä luusto. Hyvä runko ja takaosa. Erinomainen karva näin nuoreksi. Hyvät värimerkit. Esiintyy erittäin hyvin. Liikkuu erittäin hyvin.”

28.04.2007

Kevään kuulumisista sen verran, että osallistun Caron ja Lunan kanssa koiraetsinnän alkeiskurssille toukokuussa. Yhden päivän mielenkiintoinen infotilaisuus on jo käyty sekä kerran olen ollut seuraamassa etsintätreenejä. Saa nähdä miten omat koirat soveltuvat etsintään. Dinan kanssa on luvassa muutamia näyttelyitä ja noutotreenejä. Keväisiä kuvia lisätty Webshots albumiin.

15.04.2007

Dina teki ensiesiintymisen Sipoon ryhmänäyttelyssä ollen ROP-pentu. Tollereita oli ilmoitettu 20kpl ja tuomarina toimi Jaana Hartus. Narttupentuja oli paikalla 2, joista molemmat saivat KP:n. Arvostelu oli erinomainen:
“Erinomaista tyyppiä oleva tasapainoisesti rakentunut narttupentu. Lupaava luusto. Kaunismuotoinen lupaava pää. Erittäin hyvä ylälinja ja runko. Hyvät kulmaukset. Kepeät rodunomaiset liikkeet. Hyvä karva”.

Lisätty Dinasta uusi kehityskuva.

27.03.2007

Uusi kuva Lunan veljestä Kodasta (Jackpot de Ducado de Espinosa) galleriassa, sekä lisää kuvia komeasta pojasta Webshots albumissa, jonne myös lisätty uusia kevätkuvia meidän triosta.

24.02.2007

Lisätty Dinasta uusi kehityskuva omalle sivulleen.

11.02.2007

Dinan sivulle lisätty sukutaulu, etusivulle uusi kuva Dinasta 5kk, sekä talvisia kuvia Webshots albumiin.

07.01.2007

Eilen pääsimme osallistumaan Dinan kanssa Hedera’s pentujen treffeille, jossa Dina tapasi myös kovin itsensä näköisen siskonsa Gerin. Päivän aikana pennut saivat tutustua riistaan, harjoitella näyttely kuvioita ja tokon alkeita. Muutamia kuvia mukavasta päivästä löytyy täältä.