06.09.2010
Dina täyttää tänään jo 4-vuotta, onnittelut prinsessalle !
Onni käväisi terveystarkastuksessa ja poika sai terveen paperit: lonkat A, kyynärät 0 ja silmät terveet.
Eilen kävin katsomassa Dinan tytärtä Tuiskua pitkästä aikaa ja olipa tyttö aikuistunut sitten viime näkemän, alla kuva Tuiskusta.

03.08.2010
Viime viikonloppu vierähti Joensuussa Toller Showssa mukavassa seurassa, järjestelyt pelasivat ja ilma oli mitä parhain, kiitos järjestäjille ! Dina esiintyi kesäbikineissä ja sijoittui valioluokassa neljänneksi erinomaisella palkittuna, pyörähdimme myös paras pää- ja ilme kilpailussa. Esitin myös komean Äijän (Grezagord’s Syvä Salaliitto), joka voitti nuorten luokan ja valittiin parhaaksi nuoreksi koiraksi, lisäksi paras uros kehässä oli sijoitus toinen kera Sertin, onnea taustajoukoille !
Lauantaina Alajärven ryhmänäyttelyssä Paavo puolestaan turkittomana ROP ja SERT Hannele Jokisillan arvostelemana, ryhmässä pääsi jatkoon mutta ei sijoitusta tällä kertaa. Onnea Ninni ja Paavo!
18.07.2010
Tänään oli vuorossa Mäntsälän kaikkien rotujen näyttely Dinan kanssa, Tollereita oli ilmoitettu 15kpl ja tuomarina toimi Harto Stockmari. Dina voitti valioluokan ja oli myös ROP ! alla arvostelu :
“Narttumainen kokonaisuus jolla oikeat mittasuhteet. Oikeanmuotoinen pää, hyvä purenta. Hyvä ylälinja. Hyvä eturinta. Erinomainen runko. Rodunomaisesti kulmautunut. Miellyttävä käytös. Karva kesäterässä. Liikkuu hyvin sivulta.”

17.07.2010
Caro täyttää tänään 9-vuotta, Onnittelut ikinuorelle papparaiselle !

11.07.2010
Viikko sitten kävimme kokeilemassa onneamme Valkealan taippareissa Dinan kanssa, ei tärpännyt tälläkään kertaa, jälleen erinomainen vesityö mutta hakuruutuun tyssäsi, on se kumma kun kotona osaa mutta kokeessa pelleilee…no treeniä lisää niin eiköhän se Dinakin taivu joskus, sen verran kivasti työskentelee kuitenkin !
Tänä viikonloppuna onkin sitten tullut kivasti tuloksia näyttelyistä, Paavo vieraili Oulun kahdessa KV näyttelyssä joista ensimmäisessä nappasi pätkän sinistä muovinauhaa ja seuraavana päivänä oli sitten paras uros, saaden sertin ja ensimmäisen Cacibin, onnea ! Dinan kanssa olimme todella helteisessä Karjaan näyttelyssä, jossa teki ensiesiintymisen myös Dinan poika Casper. Casper esiintyi hienosti ja saikin kehuja hyvästä luonteesta ja esiintymisestä, “erittäin hyvä” aloitus nuorelta pojalta ! Dina voitti nartut ja oli lopulta ROP, esiintyminen oli kyllä helteestä johtuen aika velttoa.
28.06.2010
Tapahtumarikas ja rankka reissu Tanskan Maailmanvoittajanäyttelyyn on nyt takana ! Matka sujui mukavasti pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta, ja kaikkein parasta oli, että tyhjin käsin ei tultu takaisin ! Dina sijoittui kolmanneksi avoimessa luokassa erinomaisella palkittuna ja seuraavan päivän noutajien erikoisnäyttelyssä voitti nartut ja oli VSP, komean Ramonin viedessä voiton ! Nyt on siis sertit Suomen lisäksi Norjasta, Ruotsista, Virosta ja Tanskasta, saas nähdä mihin suuntaamme seuraavaksi

13.06.2010
Mukava viikonloppu takana Himoksella Tollerileirillä ! Mukavaa oli myös saada hienoja uutisia kennelliitosta, Tuiskun (Banietta’s Always In Style) ja Mantan (Banietta’s Style for Myrock’s) lonkat A ja kyynärät 0 ! Ja sokerina pohjalla, Paavo tänään Raision ryhmänäyttelyssä ROP ja BIS4, suuret Onnittelut !!!

30.05.2010
Viime viikonloppuna osallistuimme Dinan kanssa Kanta-Hämeen noutajakoirayhdistyksen järjestämään mejä-kokeeseen Tammelassa. Lauantaina teimme jälkiä, päivä sujui mukavasti ja jäljet saatiin ripeästi tehtyä, iltapäivällä sitten suuntasin Johannan ja Lucan luo yömajoitukseen, kiitos Johanna ! Sunnuntaiaamuna suuntasimme aikaisin koepaikalle, saimme arvonnassa neljännen avo-jäljen kuudesta, sitten vain laukauksensietotestiin. Dina istui hiljaa ja rauhassa ampumisen ajan, kaikki koirat selvittivät testin ja pääsivät jäljelle. Opastettavakseni tuli toinen jälki ja oli hienoa katsella labbiksen jäljestystä, opasta ei paljon jäljellä tarvittu ja koira siirtyi voittajaluokkaan avo1 tuloksella ! Odottelimme Dinan kanssa yhden jäljen ajan ja lopulta tuli vuoromme, olin treenannut vain kaksi lyhyttä harjoitusjälkeä yli vuoteen joten lähdimme lähinnä “kokeilumielessä” kokeeseen. Dina aloitti reippaasti jäljestyksen, mutta teki ensimmäisen hukan heti alussa. Sen jälkeen Dina jäljesti mukavalla vauhdilla maa- ja ilmavainua käyttäen, kunnes hieman ennen kulmaa Dina lähti seuraamaan kärrypolkua, palasi jäljelle ylittäen sen, teki laajan lenkin ja palautettiin takaisin jäljelle, toinen hukka. Tässä vaiheessa alkoi tuntua että voi ei, ei tästä taida tänään tulla mitään…yhdessä kohdassa Dina satutti tassunsa johonkin keppiin, vinkaisi ja pysähtyi, kunnes kehoitin sitä jatkamaan. Ensimmäinen makaus nuuhkittiin erinomaisesti ja toisen osuuden Dina jäljesti erittäin hyvin ja jälkitarkasti.
Toisen kulman lähestyessä alkoi avohakkuu ja Dina selvästi väisteli risukkoa ja teki suuren lenkin tullen kulmalle takaa, mutta merkkasi taas makauksen erinomaisesti. Kolmas sivu jatkui hakkuulle ja Dina ilmaisi meille jäljen, mutta ei halunnut edetä “ryteikössä” vaan jäi pyörimään ja yritti kiertää alueen. Tässä vaiheessa olisin voinut kehottaa koiraa, koska lopulta tuomari vihelsi jäljen kohdalla ja Dina jatkoi jäljestystä, kunnes 10 metriä ennen kaatoa Dina sai paremman hajun, vaihtoi ilmavainulle ja poistui määrätietoisesti jäljeltä
Se siitä sitten…. koira vietiin kuitenkin vielä takaisin jäljelle ja hirvensorkka löytyi ! Dina oli niin onnellinen aarteestaan että pieni Tolleri kantoi ison sorkan tielle asti, eikä meinannut luovuttaa sitä ollenkaan. Avo 0 siitä tietenkin tuli, mutta taas kokemusta molemmille, eiköhän me treenailla hieman ennen seuraavaa koetta
Tänään käväisimme Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyssä, jossa Tollerit arvosteli Tanskalainen Jens Martin Hansen. Tollereita oli ilmoitettu 18kpl mutta pari taisi olla pois. Tuomarilla oli tiukka linja, eikä erinomaista jaettu kuin yhdelle urokselle ja kahdelle nartulle. Tuomari oli tarkka liikkeistä ja rakenteesta ja arvosteli koirat perusteellisesti. Dina voitti valioluokan ja oli myös paras narttu ja lopulta VSP ! Alla arvostelu :
“ Pleasing outline. Beautiful feminine head. Typical expression. Correct bite. Good neck and topline. Well angulated all over. Well developed body with good forechest and a good spring of ribs. Sound happy mover. Nice coat. Nice temper.”
16.05.2010
Helteisenä viikonloppuna Paavo on napsinut hienoja tuloksia näyttelyistä: lauantaina Rauman kaikkien rotujen näyttelyssä Paavo hienosti PU2 ja VASERT, tänään Mynämäellä ROP ja SERT tiukalla tuomarilla, lopulta vielä RYP4, ONNEA Ninni ja Pave !!!

08.05.2010
Tänään kävimme Dinan kanssa palelemassa Helsingissä palveluskoirien erikoisnäyttelyssä, jossa Dina sai erinomaisen valioluokassa ja oli lopulta toiseksi paras narttu, tuomarina toimi Paula Rekiranta ! Päivittelin pentusuunnitelmat sivua, joten lisätietoa löytyy täältä.
03.05.2010
Viikonloppu oli taas vauhdikas ja täynnä tapahtumia: Paavo vieraili Mouhijärven ryhmänäyttelyssä, jossa Tollerit tuomaroi Harto Stockmari. Tuomari oli tiukalla tuulella ja vain kaksi urosta ja kolme narttua sai ERI:n, Paavo oli toinen niistä kahdesta uroksesta ja tuli toiseksi paras uros kehässä, sekä sai varasertin, hienoa !
Tuiskun kanssa vierailimme ensimmäisessä virallisessa näyttelyssä Puumalassa, jossa tuomarina oli Jaana Hartus. Harmi, että Tuisku oli juuri pudottanut kauniin turkkinsa, arvostelu oli kuitenkin ihan mukava ja Tuiskun näköinen, tottahan se on, että tyttö on vielä kovin pentumainen ja kesken kehityksen. Tuloksena erittäin hyvä ja luokkavoitto ainoana juniorinarttuna !

26.04.2010
Paavo kävi viime viikolla silmäpeilauksessa ja silmät todettiin terveiksi ! Dinan tuleva sulhanen on nyt valittu, lisätietoja uroksesta tulee kunhan käytännön asiat järjestyvät.
Käväisimme Dinan kanssa Lahden Kansainvälisessä näyttelyssä Tatjana Urekin arvioitavana, kovasti olivat Suomalaiset Tollerit tuomarin mieleen
Dina voitti valioluokan, jossa esiintyi viisi valionarttua, paras narttu kilpailussa sijoitus oli toinen kera varacacibin. Alla muutama kuva kehästä, kiitos Sari !

(c) Sari Kauppinen

(c) Sari Kauppinen
17.04.2010
Tänään vierailin Kirkkonummella Dinan poikaa Casperia katsomassa. Poika oli kehittynyt huimasti sitten viime näkemisen, muutamia kuvia lisätty galleriaan.
10.04.2010
Huikea tahti jatkuu Paavolla, tänään Kurikan ryhmänäyttelyssä paras uros, SERT ja VSP, Onnea ! Tuomarina toimi Riitta-Liisa Lehtonen.
05.04.2010
Paavo vieraili tänään Ruoveden ryhmänäyttelyssä Kirsi Niemisen arvioitavana, eikä reissu ollut turha, tuloksena ROP ja SERT !
“Voimakasrakenteinen mittasuhteiltaan oikea uros, jolla on voimakas pää. Oikea ilme. Hyvät korvat. Erinomainen eturinta. Vahva runko. Voimakas raajaluusto. Tasapainoisesti kulmautunut. Liikkuu hyvin. Oikea väritys ja karvapeite. Hyvä häntä. Esiintyy hienosti.”

03.04.2010
Luna lumpukka täyttää tänään jo 6 vuotta, onnea Espanjattarelle !
26.03.2010
Tuisku kävi silmäpeilauksessa ja silmät todettiin terveiksi !
22.03.2010
Mukava viikonloppu takana Tampereella :) Osallistuimme Dinan kanssa Tampereen kansainväliseen koiranäyttelyyn ja paikalla olivat myös Dinan lapset Paavo ja Manta. Tollereita oli ilmoitettu näyttelyyn vajaa viisikymmentä ja tuomarina oli Leila Kärkäs. Paavo aloitti urosten junioriluokan ja sai hienosti erinomaisen, kilpailuluokassa sijoitus oli kolmas. Paavolla on niin kiinteä kontakti Ninniin, että aina välillä etuliike rikkoutuu, mutta eiköhän tuo iän myötä parane, niin kävi Dinallekin. Manta esiintyi myös junioriluokassa ja voitti hienosti luokkansa erittäin hyvällä palkittuna. Manta oli tuomarin mielestä vielä kovin pentumainen ja kehitys kesken, mutta pääasia että tytöllä oli kivaa ja sen kyllä näki esiintymisestä !
Dina esiintyi viimeisen kerran avoimessa luokassa ja tuomari jakoi vain kahdelle nartulle erinomaisen, kilpailuluokassa oli kolme narttua ja Dina voitti luokkansa. Paras narttu kehässä oli kuusi narttua, tuomari juoksutti pari kierrosta ympäri ja pudotti kaksi koiraa pois kehästä, sen jälkeen neljä parasta vielä ympäri ja Dina ykköseksi ! Dina ei ollut todellakaan parhaassa karvassa, mutta tuomarin mukaan sillä on erinomaiset liikkeet ja ylälinja säilyy liikkeessä hyvin. ROP-kehässä oli vastassa komea junioriuros Kitimat Korona, joka vei tällä kertaa voiton, Dinan saadessa VSP-ruusukkeen ja Cacibin ! Alla Dinan arvostelu:
“Tasapainoinen, hyvin rakentunut narttu, jolla miellyttäväilmeinen hyvä pää. Vankka rintakehä ja hyvä eturinta. Tasapainoinen rakenne ja sopiva luusto. Liikkuu erittäin hyvällä askeleella, säilyttäen hyvän ylälinjan. Karva ei parhaimmillaan. Miellyttävä käytös.”
Muutamia talvisia kuvia lisätty galleriaan.
02.03.2010
Kylläpä aika lentää, vuosi sitten odottelimme Dinan pentuja maailmaan ja nyt Style-pennut täyttävät jo vuoden. Suuret 1-vuotisonnittelut Paavo, Onni, Nemo, Casper, Manta ja Tuisku !
19.02.2010
Loma alkoi mukavissa merkeissä kun tänään oli postilaatikkoon kolahtanut FCI.ltä vahvistus Dinan C.I.E-tittelistä ! Viimeinkin se valiotitteli vahvistettiin ja toivon mukaan saamme tänä vuonna myös viisi muuta valionarvoa vahvistettua
07.02.2010
Banietta’s Flaming Style “Paavo” on saanut tuloksia viikonlopun aikana mukavasti, lauantaina Paavo osallistui Laihian ryhmänäyttelyyn jossa Tollerit tuomaroi Paula Rekiranta, Paavo sai erinomaisen, voitti junioriluokan ja tuli paras uros luokassa toiseksi, saaden myös vara-sertin 
Sunnuntaina oli vuorossa ensimmäinen virallinen toko-koe, jossa Paavo sai alokasluokan ykköstuloksen sijoittuen toiseksi 172 pisteellä ! Paavon vahvin liike eli maahanmeno oli tällä kertaa mennyt nollille, muuten lähes kaikista osioista tuli täysi kymppi ! Olette upeita Ninni ja Paavo, suuret onnittelut !

13.01.2010
Muutamia kuvia lisätty Casperista ja Mantasta galleriaan.